Korkea ikä ja hyvä kunto

Oman kehon hyvinvoinnilla ei ole ikärajaa. Koskaan ei ole siis myöhäistä aloittaa kehosta huolehtimista ja terveellistä elämää. Tupakanpoltto kannattaa jättää pois, ja alkoholinkäyttöä on syytä vähentää. Liikunnan harrastamisella on luonnollisesti iso merkitys ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.

Hyvän fyysisen kunnon ja terveyden säilyttäminen ikääntyessä ei ole mahdotonta. Terveellisten elintapojen tulisi kuitenkin olla säännöllisiä ja jokapäiväisiä. Mitä aikaisemmin aloittaa näiden tapojen noudattamisen, sen parempi mahdollisuus on täysin välttää monet ikävät ilmiöt kehoon ja hyvinvointiin liittyen. Elämäntyyli näkyy ikääntyessä yhä selvemmin, joten siksi terveelliset elintavat kannattaa aloittaa niin pian kuin mahdollista, eikä turhaan lykätä aloittamista hamaan tulevaisuuteen. Alla on listattuna muutama seikka, joilla voi parantaa terveyttä ja kuntoa ikääntyessään.

Liikunta

Liikunta on todella tärkeä elementti. Säännöllinen liikunta vaikuttaa terveyteen monin tavoin positiivisesti. Ihmisen ei tarvitse olla ammattiurheilija, mutta liikunnan on hyvä joissain muodoissa sisältyä päivittäisiin rutiineihin. Kaikkein huonoin vaihtoehto on viettää passiivista elämää täysin ilman hyötyliikuntaa.

Kuntosalilla tai aerobicissa käyminen on mielekästä ja helppoa, tai sitten on hyvinkin helppoa astua ovesta ulos, ja mennä vaikkapa metsään kävely- tai juoksulenkille. Kun tämän rutiinin toteuttaa joka päivä 30-60 minuutin ajan, se riittää vallan mainiosti.

Liikunta ei vaikuta pelkästään fyysiseen terveyteen, vaan myös ulkonäköön ja mielenterveyteen. Sillä on stressiä lieventävä vaikutus, ja samalla se rentouttaa. Liikkuessa vapautuu endorfiinia, joka lisää mielihyvän tunnetta, jolloin ihminen tuntee liikunnan jälkeen itsensä iloiseksi ja mentaalisesti tasapainoisemmaksi.

Terveellinen ruoka

Ruokavaliolla voi myös hidastaa ikääntymisen vaikutuksia. Terveellinen ruoka on tärkeässä osassa terveen ja vahvan kehon ylläpitämiseksi. Ulkoinen huolenpito ei pelkästään riitä, mikäli sisäinen huolenpito ei ole kunnossa ja ruokailurutiinit ovat hukassa.

Päivittäisessä ruokavaliossa on hyvä olla mukana paljon hedelmiä ja kasviksia. Niiden lisäksi kannattaa pyrkiä syömään mahdollisimman luonnollista ja puhdasta ruokaa. Pikaruoasta voi tehdä terveellisempiä versioita, kuten esimerkiksi omatekoista pizzaa tai hampurilaisia. Ne ovat ravinteikkaampia vaihtoehtoja kuin kaupan ja ravintoloiden valmisruoat. Juomissa kannattaa välttää sokeria, ja paras jano- ja ruokajuoma onkin vesi. Vettä kannattaa siis nauttia runsaasti joka päivä.

Silloin, kun ruokailu on pääosin terveellä pohjalla, voi välillä tehdä hyvillä mielin myös epäterveellisiä valintoja sekä herkutella. Sitäkin kannattaa tehdä silloin tällöin, koska myös nautinnot kuuluvat elämään tärkeänä osana. Sokerisia juomia, leivonnaisia ja teollisia ruokia kannattaa kuitenkin vältellä mahdollisimman paljon, sillä ne sisältävät runsaasti esimerkiksi lisäaineita, sokeria ja kovia rasvoja.

Kun pitää huolta itsestään, ja samalla nauttii elämästä, on helpompi välttää monia yleisiä terveysongelmia kuten korkeaa kolesterolia tai diabetesta, sekä muita sairauksia ja terveyshaittoja.

Vahva ja normaalipainoinen keho pysyy terveenä

Ikääntyessä kannattaa siis erityisesti kiinnittää huomiota omiin elintapoihin, liikuntaan ja ruokavalioon. Jokaisella ihmisellä on huonoja tapoja, ja eri ihmiset reagoivat asioihin eri tavoin. Terveelliset elintavat johtavat vähitellen positiiviseen kierteeseen, kun liikkuvaisesta ja terveestä elämästä tulee rutiinia ja luonnollinen osa jokapäiväistä arkea. Hyväkuntoinen ja lihaksikas keho esimerkiksi polttaa tasaisesti rasvaa, mikä helpottaa merkittävästi painonhallintaa aineenvaihdunnan iän myötä väistämättä jonkin verran hidastuessa. Terveessä ja liikkuvaisessa kehossa myös vastustuskyky pysyy kunnossa, mikä myös osaltaan ylläpitää pitkäaikaista terveyttä ja mahdollisimman hyvää elämänlaatua.

Jos on yhtään huolestunut siitä, miltä elämä näyttää vanhempana, ja mikä jaksaminen on tuolloin, niin kannattaa ryhtyä pienin askelin jo nyt suuntaamaan kohti parempaa elämää, koska näillä valinnoilla voi vaikuttaa siihen, miltä elämä ja ulkonäkö näyttävät vuosien päästä.